Tavoitteena erinomainen työntekijäkokemus

Työssä viihtyminen syntyy monista tekijöistä. Arjessa näkyvät panostukset ovat
joskus pieniä, joskus isompia. Mutta jokainen satsaus kannattaa, jos se lisää
henkilöstön hyvinvointia ja halua sitoutua työpaikkaan. Esimerkiksi järjestelmällinen
johtaminen tai siisti ja toimiva työympäristö ovat asioita, jotka vaikuttavat jokaisen
työntekijän arkeen.

Maarla Group on konserni, joka koostuu kolmesta metallialan yrityksestä: Maarla Oy,
Sopvalm Oy ja Lankarakenne Oy. Yhtiöt ovat jo vuosia kehittäneet
työntekijäkokemusta ja se näkyy tavoitteena myös konsernin visiossa: Pohjoisen
Keski-Suomen paras työpaikka.

– Työnteon ei tarvitse olla aina kivaa, mutta töissä viihtyminen on äärimmäisen
tärkeä asia myös yrityksen jatkuvuuden ja kasvun kannalta, toimitusjohtaja Jari
Puukilainen kertoo.

Parhaat mahdolliset olosuhteet työlle

Tavoite olla paras työpaikka on aito ja se näkyy konsernin yhtiöiden strategiassa ja
kehittämisessä. Maarla Groupin yhtiöiden henkilökunta on sitoutunut tavoitteeseen ja
siinä onnistumista myös seurataan.

– Haluamme luoda parhaat mahdolliset olosuhteet työlle, mutta viihtyvyyteen on
suuri vaikutus myös henkilöstöllä itsellään. Siksi tarvitaan kaikkien sitoutumista.

Somen voimaa rekrytoinneissa

Maarla Group kehittää konsernitasoista viestintäänsä parhaillaan eri digikanavissa.
Työ on alkanut verkkosivujen rakentamisella (maarlagroup.fi) ja someviestinnällä.
Rekrytointeihin on aiemminkin käytetty digimarkkinoinnin keinoja, mutta
tulevaisuudessa on tarkoitus hyödyntää entistä vahvemmin somen voimaa.

– Kerromme uudella verkkosivustollamme ja somekanavissamme avoimista
työpaikoista. Sivuston kautta meille on mahdollista myös jättää avoin hakemus.
Työtä hakiessa motivaatio on tärkein asia. Koulutamme kyllä kenestä tahansa
osaavan työntekijän, jos on intoa oppia, Jari Puukilainen vakuuttaa.

Maarla-yhtiöt työpaikkana

Maarla Groupin yhtiöiden liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa ja yritykset ovat
vahvasti kasvu-uralla. Konsernin yhtiöitä yhdistää rakennusteollisuuden tuotteet,
kuten erilaiset kiinnikkeet perustuksissa, ilmanvaihdossa ja kalusteissa. Yhtiöt ovat
tunnettuja ohutlevytuotteiden valmistajana. Iso osa toimintaa ovat myös
alihankintasopimukset komponenttien, koneiden ja laitteiden valmistuksessa.

Maarla Groupin yrityksissä työskentelee monen alan osaajia suunnittelussa ja
valmistuksen eri vaiheissa. Maarla Group rekrytoi jatkuvasti alan osaajia tai alasta
kiinnostuneita, joilla on intoa kouluttautua uusiin tehtäviin. Konsernin yrityksissä on
käytössä alan uusimpia valmistustekniikoita. Tästä halutaan viestiä nuorille – ala ei
ole enää vain likaisia hommia ja sinkoilevia kipinöitä, vaan modernia teknologiaa.

Yhdessä onnistumme

Konsernissa ollaan hyvin kiinnostuneita työntekijäkokemuksesta, mutta tärkeänä
pidetään myös asiakaskokemuksen kehittämistä. Nämä muodostavatkin yhdessä
kokonaisuuden, joka antaa tukevan pohjan konsernin yhtiöiden kasvulle.
Motivoitunut henkilökunta tuottaa tehokkaasti ensiluokkaista laatua, josta asiakas
kiittää.

Toimitusjohtaja Jari Puukilainen kertoo, että konsernin yhtiöt ovat vahvimmillaan
kokonaisuuksien ymmärtämisessä ja hallinnassa. Asiakkailta tulee kiitosta erityisesti
toimitusvarmuudesta ja laadusta, mitkä ovat asiakasyrityksille heidän oman
liiketoimintansa menestymisen edellytys.

– Meitä kiinnostaa erityisesti asiakkaan valmistusprosessin onnistuminen ja
tehokkuus kokonaisuudessaan. Siinä olemme onnistuneet auttamaan
asiakkaitamme, suunnittelusta alkaen aina valmiiksi tuotteeksi. Yksi arvoistamme on
“yhdessä onnistumme”. Sen haluan jokaisen muistavan meistä, Jari Puukilainen
toteaa.